Minulla on tapana aloittaa blogeja, kirjoittaa jonkun aikaa, ja sitten unohtaa. Nyt löysin tän taas, ja ajattelin että voisi taas alkaa kirjoittamisen.

Olen saikulla. Neljä päivää. Syy, kipu. Särkee kaikkialla. Särkylääkkeet eivät auta. Tänään mennään kullan kaa Mäkelärinteen uimahalliin, sielä on kuulema sellainen iso uimallas missä on lämmintä vettä ja sitten höyrysauna. Jos ne auttais ees vähän. Maanantaina sitt labroihin - perjantaina kun lääkärillä kävin niin labrat oli jo kiinni.

Hyvän ystävän lapsi kiusataan. Minä haluaisin kirjoittaa siitä, ja mun tunteista siitä, mutta huomaan että ajatukset karttaa aihetta, en halua miettiä tunteitani kiusaamisaiheesta. Niin on monista muustakin aiheesta, joka liittyy tunteisiin. Psykologini - ja vissiin lääkärikin - epäilee että mulla on jonkunlainen dissosiaatiohäiriö. Se on osa miksi olen huolissaan tästä tytöstä. Kun syy mun dissosiaatioon voi esimerkiksi olla koulukiusaaminen. Vaikka en mä muista olleeni koulukiusattu. Mutta toisaltaan se dissosiaatio olis just se, että on ongelma muistaa tiettyjä juttuja...

Mua huolestuttaa se dissossiaatio. Tai ei oikeastaan. Enemmän on niin että mä tiedän että mua pitäis huolestuttaa se, niin sanon että mua huolestuttaa, mutta oikeesti en tunne paljon mitään.

Mulla on niin hankalaa voimakkaiden tunteiden kanssa. Pelkään niitä.