Minä täällä taas, hei. Kirjoitin äsken, mutta jäi sanoja sanomatta. Ja kuka on sanonut että ei voi kirjoittaa blogia useemmin kun kerran päivässä? Kuka on sanonut että ei voi kirjoittaa uudelleen, parin minuutin päästä.

Otsikko sanoo, sen mitä pelkään. Olenko laiska paskianen, enkä omahyväinen paskiainen? Pelkään, että ihmiset näkevät mua laiskana, heikkona ihmisksikkönä, jos en tee niin paljon töitä kun vaan jaksan ja sitten vähän lisääkin.

Alan olla taas uupunut, enkä oo ollut kun vajan kuukauden takasin töissä. Ei varsinaisesti ahdista koko ajan - se on tunne mikä tulee ja menee - mutta oon uupunut. Väsynyt.

Miten tuun jaksamaan, pelottaa. Otin jo vastaan sen psykan valmennuskurssin paikka. Vuoden kestävä "kurssikokonaisuus". Tai ainakin lukuvuoden kestävä. Tosi hyvä kurssi kuulema, kannattaa käydä jos vaan mahdollista, ja se tosiaan auttaa pääsemään sisään yliopistoon. Jos yrittää kunnolla, antaa kaikensa.

Mutta mitä jos ei oo enää kaikkea antaa? Mitä jos pitää olla töissä samalla, ja sitten sen lisäksi vielä pitää päänsä kasassa?

Pelkään, kun se kurssi alkaa, 29.8, sen jälkeen mulla tulee olla harvoin vapaata. Töitä teen joka viikonloppu, ja sitt yksi arki viikossa, yhdessä kolme vuoroja viikossa. Ja opiskelu viisi päivää viikossa, kaikki arjet. Miten tuun jaksamaan? En ole superihminen...

Olen uupunut jo ennen kun se alkaa.

Ja nyt heinäkuussa, oon tehnyt ihan hulluna töitä. Pitkiä, 16 tunnin vuorojakin. Ja harvat vapaapäivät. Kun oli mun ja Hänen vuosipäivä, tein silti pitkän vuoron - töissä 8-20. Kun tulin kotiin, meidän yhdessäolo se päivä koostui siitä että mä menin pesulle ja sitt maatin tunnin sängyllä vierekkäin ja puhuttiin sitä ja tätä. Sen jälkeen nukahdin, olin niin väsynyt työvuoroni jälkeen. Se oli mun toinen työvuoro, saikun paluun jälkeen. ja heti siis pitkä sellainen.

Olen niin uupunut, ahdistunut. Tosiasia on, että mua pelottaa nyt nämä yövuorot. Haluan olla sairaana, saada syy olla menemättä. Tiedän, saisin psykologilta suht helposti syyn.. pienen saikun ainakin. Sen sitä saa kun on tällainen "head case". Mutta en halua taas psyk.diagnoosin. En halua olla saikulla taas koska olen "heikko". Vaikka oikeesti olisinkin saikulla koska liian paljon olen taas yrittänyt olla "vahva".

Haluan sairastaa, haluan saada "flunssa"-diagnoosin tai vastaava. Fyysinen syy olla sairas, poissa töistä. En halua että taas tulee paperi missä lukee "yleinen ahdistus" tai vastaavaa. Tai se "kaksisuuntainen"-diagnoosi... Se on elinikäinen diagnoosi, tiedän sen. mutta, en halua että se on syy että en pysty taas tekemään töitä. että taas sen takia joudun saikulle.

Haluan todistaa maailmalle, että en oo hullu ja tarpeeton. Haluan pystyä asioihin. Haluan jaksaa. Haluan jaksaa niin paljon, että vaadin itseltäni liikoja.

Ahdsitaa. Taidan ottaa ahdistuslääkkeen, sitä vartenhan ne on mulle kirjoitettu. Oxamin, nimeltä. Rakkaat benzot...

Huomenna pitää olla terve. Pirtsakkana töihin.

Ei Armoa.