"Knowledge itself is power."

Olen aina janonut tietoa. Haluan oppia, ikuisesti. Oppiminen on elämän tarkoitus, jos minulta kysytään. Pahin painajainen olisi se jos tietäisi jo kaiken.

Odotan innoillaan se psykan valmennuskurssin alkua. Vähän jännittää, että miten jaksan, mutta silti olen myös innoissani. Koska se olisi se ala mille haluaisin. Psykologia on niin mielenkiintoisaa. Yritin kerran päästä yliopistoon lukemaan psykkaa, mutta epäonnistuin. Nyt ajattelin yrittää keväällä 2012 uudestaan, ja valmistaakseni itseni siihen pääsykokeeseen, käyn siis tän lukuvuoden kestävän valmennuskurssin. Tää sisältää myös psykan perusopinnot, niin että sitt kun pääsee sisään, on jo jotain kursseja valmiina.

Mutta miten jaksan olla töissä samalla? Noh, ainakin on enää vaan se yksi paikka, mun vakkaripaikka, missä teen 24 tuntia viikossa. En tee enää sijaisuuksia muihin paikkoihin. Olisin tehnyt nyt kolme öitä siinä sijaispaikalla, alkaen tänään, mutta kävin lääkärillä ja sain viikon saikkua. Sen jälkeen on vielä ainakin kolme päivää vapaata, ennen kun on seuraava vuoro vakkari-paikassa. En tiedä varmasti milloin mulla on seuraava vuoro, että onko se 4.8 tai 5.8. Tämä epävarmuus johtuu siitä että ollaan vaihtamassa listaa, ja työnantaja ei vielä ole päättynyt milloin se vaihtuu. Jos se vaihtuu heti elokuun alussa, mulla on työvuoro 4.8. Jos vaihtuu vasta myöhemmin, mun seuraava työvuoro on 5.8. Työantaja sanoi että ilmoittaa sitten kun hän tietää tarkemmin. Mutta ainakin, ihana vapaa, aika kerätä voimia ja rauhoittaa hermoja.

Huomenna olisi kickboxing-treenit. Mutta voinko mennä, jos oon saikulla... Siinä saikkulapussa on joku fyysinen sairaus, en muista mikä lääkäri sinne kirjoitti, mutta tosiasia on että psyykkinen uupumus on se oikea syy saikkuun. ja kickboxing voisi tehdä sille hyvää, sais purkata vähän paineita... mutta kehtaako mennä sinne tällaisessa tilanteessa..?

juon tässä toista mukia kahvia. En nukkunut kun noin nelisen tuntia. mutta nyt oon liian pirtee menemään nukkumaan lisää. ehkä sitt iltapäivällä otan pienet nokoset...

En tiedä, voiko psykologi toimia psykologina, jos itsellä on historia psyykkisesta sairaudesta, tai ehkä ei vaan historia, vaan edelleen jatkuva.. bipo-diagnoosi kun on elinikäinen...

Mun unelma on että valmistuisin psykologiksi, uskontotiede tai teologia sivuaineena, sukupuolitutkimusta toisena sivuaineena. Sitt haluaisin tehdä töissä vankilassa, tai mielenterveyssairaalassa, tai mielenterveysvankilassa. Haluan auttaa ihmisiä joiden elämä on raunioissa, jotka eläävät itsetuhoista elämää jollakin tavalla, jotka ovat kiinni pahossa kierteissä... 

Samalla haluan lapsia. Mutta missä vaiheessa ehdin niitä hankkia? Jos nyt menee vuosi tähän valmentavaan koulutukseen, ja sitt haen, ja jos pääsen, niin noin viiden vuoden opinnot ainakin... En haluais odottaa niin kauan ennen kun hankin lapsia... Mutta kai sitä voi pitää tauon opiskeluista jossain vaiheessa...